16.11.2010

Sitä se yliopisto teettää

<@A> eikös tilojen pitäny olla kahteentoista mennessä siistit?
<@B> ai no se ei kuulosta niin pahalta
<@A> hyvin siinä ehtii
...
<@C> tilojen siistiminen kuulostaa joltain äärellistilaisiin
automaatteihin liittyvältä operaatiolta
<@Zet> tilojen siistiminen kuulostaa joltain, mitä turkistarhaajat
tekee ajankohtaisen kakkosen jälkeen

20.10.2010

YLEn homoillasta

Joskus, kun tapahtuu jotain "ajankohtaista", mieleni tekee kirjoittaa siitä. Koska olen laiska, harvoin kuitenkaan kirjoitan.

Jenny Kangasvuo tuli kirjoittaneeksi hyvin, ja minäpä tässä vähän linkitän hänen blogiinsa. Lukekaa sieltä sitten.

17.10.2010

29.9.2010

Robin Williams does little kid voice

I saw this years and years ago, but now I ran into it again and must share it with you. I do not understand how he does that voice. Try as I might, I cannot produce a pitch that high. Clearly it's not just by tightening his throat to force a higher frequency from his voice box, but even by doing a kind of whisper quality in my voice and adding a nasal component, I am unable to match what he's doing.

The uploader on Youtube has disabled embedding, but follow this link to see it.

28.9.2010

Kielisukulaisuudesta ja biologisesta evoluutiosta

Olin viime viikolla kielihistorioitsija Petri Kallion luennolla, jolla hän esitteli suomen kielen lainasanakerrostumia aivan viime vuosikymmenistä ammoisiin kantauralilaisiin aikoihin. Kallio vyörytti epähuomiossa materiaalinsa läpi niin nopeasti, että luennon loppuun jäi yli puoli tuntia tyhjää aikaa, joka käytettiin kysymyssessiointiin.

Kalliolta kysyttiin mielipidettä kielisukulaisuuden visuaalisista representaatioista, ja yllätyksekseni hän puolusti vahvasti perinteistä korhoslaista (ks. Mikko Korhonen) sukupuumallia[1]. Muut tutkijat ovat kritisoineet puuta mm. harhaanjohtavasta ja tahattomasti arvottavasta nykykielten järjestämisestä, perustelemattomasta binäärisyysoletuksesta ynnä muusta. Kallion mielestä taas jos hylätään sukupuumalli, samalla väistämättä hylätään historiallis-vertailevan kielitieteen aksiooma kielten darwinistisesta, biologiseen evoluutioon vertautuvasta polveutumisesta kantakielestä tytärkieliin.

Paitsi että olen käynyt luennoilla, olen tänä syksynä lukenut myös Richard Dawkinsin popularisoimaa evoluutiotiedettä. Tältä pohjalta joudun olemaan periaatteessa samaa mieltä Petri Kallion kanssa sukupuuajatuksen välttämättömyydestä. Mutta on siinä ongelmiakin.

Evoluutio on suurimmalta osaltaan erinomainen metafora kielten genealogiselle sukulaisuudelle. Dawkins tähdentää The Greatest Show on Earth> -kirjassaan, että lajiutuminen on hidas ja vaivihkainen prosessi, jota ei aikalainen juuri pysty havaitsemaan: eliöpopulaatioihin syntyy pikkuhiljaa vähittäisiä muutoksia, mahdollisesti rotuja, jotka kuitenkin ovat kaiken aikaa samaa lajia. Kuitenkin jossain vaiheessa yksi laji haarautuu useaksi, eikä siltikään voida osoittaa mitään yhtä sukupolvea, jossa se tapahtuu. Onhan ihan mieletön ajatus, että eläin olisi eri lajia kuin vanhempansa. Samalla tavalla on mieletön ajatus, että ihminen oppisi vanhemmiltaan äidinkielen, joka ei kuitenkaan olisi hänen vanhempiensa kieli, vaan sen tytärkieli. Ei ole mahdollista osoittaa tiettyä sukupolvea, jonka kohdalla kantakieli on muuttunut tytärkieleksi. Populaatiot ovat lajiutuneet, kun ne eivät enää voi keskenään saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Murteiden kieleytyminen taas on monimutkaisempi kysymys, mutta tämän analogiatarkastelun kannalta ehkä riittää sanoa, että kieleytyminen on tapahtunut, kun kahden eri murteen puhujat eivät enää ymmärrä toisiaan.

Samalla tavalla kuin biologiset eliöpopulaatiot eriytyvät toisistaan esimerkiksi ympäristön ja vaeltelun seurauksena, niin myös kielet. Itse asiassa prototyyppisessä tilanteessa kielet kai eriytyvät tytärkieliksi samalla kertaa, kun kantakieltä puhuva ihmispopulaatio eriytyy useammaksi populaatioksi. Kielten muutos on vain monta monta kertaluokkaa nopeampaa kuin ihmisen kaltaisten eliöiden geneettinen muutos. Mutta nopeudella ei ole merkitystä ilmiöiden vertautuvuuden kannalta: eliöpopulaatiot muuttuvat ensin areaalisiksi saman lajin varianteiksi tai roduiksi ennen kuin eriytyvät omiksi lajeikseen; kieli eriytyy ensin murteiksi ja sitten tytärkieliksi.

Johonkin näille main vertautuvuus evoluution ja kielisukulaisuuden käsitteistössä kuitenkin nähdäkseni päättyy. Tietysti voidaan ajatella, että siinä missä eliöiden välisiä yksilöeroja selittävät geenit voisivat vertautua yksittäisten kielten sosiolektien ja murteiden kielioppipiirteisiin ja lekseemeihin, ja näiden keskinäinen valikoituminen sitten samankaltaisesti ajaisi eriytymistä "luonnonvalinnan" kautta. Ja vertautuisiko geenin mutaatio sitten johonkin kielen piirteen innovaatioon tai lainautumiseen?

Niin, kielet voivat lainata toisiltaan asioita, ja on olemassa kaikenlaisia areaalipiirteitä, jotka eivät selity pelkästään genealogisen sukulaisuuden kautta. En usko, että näitä tapauksia on hedelmällistä verrata esimerkiksi konvergenttiin evoluutioon tai sattumaan. Eliöt eivät lainaa liian kaukaisilta sukulaisilta geenejä, koska eri lajien edustajat eivät saa keskenään jälkeläisiä, mutta kielet voivat lainata sanoja ja muita asioita mistä tahansa muusta kielestä riippumatta sukulaisuudesta. Areaali- ja lainavaikutuksia darwinistinen sukupuumalli ei riitä selittämään.

Tarpeeksi läheiset sukulaiseliöthän voivat kyllä tuottaa erilaisia risteytyksiä, joita voisi ehkä verrata vaikkapa suomen länsimurteita edeltäneen kielimuodon ja muinaiskarjalan "risteytykseen", savon murteeseen. Se on eräänlainen historiallis-kielitieteellinen puudeliterrieri, jota edeltäneet kielimuodot olivat valmiiksi läheistä genealogista sukua, ja niiden puhujapopulaatiot asuivat lähellä toisiaan.

Mutta hybridikieliä voi syntyä ihan mielivaltaisesti! Englannin ja ranskan pidginejä ja kreoleja on pilvin pimein pitkin vanhoja siirtomaita, eivätkä niitä rajoita ollenkaan pohjalla olevien kielten genealogiset suhteet toisiinsa. Tähänkään ei sukupuumalli oikein istu. Geenien lainautumista kenguruiden ja undulaattien välillä nyt ei vain tapahdu, mutta jos analogia siirretään kielitieteeseen, kaikki onkin taas mahdollista.

Toivoisin kovasti, että historiallinen kielitiede pikkuhiljaa pääsisi yli darwinismimetaforastaan ja kehittäisi kielisukulaisuuden, areaalipiirteiden, lainautumisen ja kontaktien kuvaamiseen radikaalisti uudennetut systeemit. Evoluutiomalli tyssää melko nopeasti siihen, että geeni ja lekseemi (tai mikä tahansa kielijärjestelmän meemi) tottelevat niin erilaisia sääntöjä leviämisensä suhteen. Ja tietysti kun niitä sukupuita piirretään, niin olisi ihan mukavaa välttää piirtämästä niistä sellaisia, joissa piirtäjän oma äidinkieli lähihaaroineen on kaikkein ylimmällä oksalla ja muut sitten alenevassa järjestyksessä esimerkiksi puhujapopulaatioiden länsimaalaisuuden mukaan.

  1. Ohhoh, opin vasta tuosta Wikipedia-artikkelista, että Ulla-Maija Kulosen edesmennyt aviomies oli Mikko Korhonen! Palaset loksahtelevat ja Helsingin yliopiston fennougristiikan näyttämö päässäni täydentyy...

19.9.2010

misokyyninen

(adj.) Sellainen henkilö, joka ei koskaan syö miso-keittoa, koska siinä on kuitenkin aina kalalientä.

8.9.2010

Syksy on taas

Taas on alkanut uusi lukuvuosi ja sen myötä blogi täyttänyt jo kaksi vuotta. Taaskaan en huomannut mainita asiasta, kun se oli oikeasti ajankohtainen.

Tämänhetkisten laskelmien mukaan nyt pitäisi olla alkamassa toiseksi viimeinen lukuvuoteni perustutkinto-opiskelijana. Keväällä on graduseminaari, ja jos suinkin töiltä ja saamattomuudelta kykenen, yritän aloittaa gradua jo syksyn puolella.

22.8.2010

Konservatiivien argumentoinnista

Viime vuonna suurin piirtein näihin aikoihin Turkistuottajat Oyj kampanjoi turkistuotannon vastustusta vastaan mainoksella (PDF).

Pääpointtina mainoksessa on sellainen puhe, jolla yritetään jotenkin vedota suureen yleisöön, jotta se "avaisi silmänsä", ja saada eläinoikeusliike näyttäytymään konkreettisena uhkana sovinnaista länsimaista elämäntapaa kohtaan. "Jos annat niiden kaataa turkistarhauksen, seuraavaksi ne vie sulta maidon tölkistä ja villasukat jalasta."

Aiheesta keskustelivat myös Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara ja Turkistuottajien yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä A-studiossa 9.9.2009. (Kuinka monessa selkeän eettistä liiketoimintaa harjoittavassa putiikissa muuten on töissä ihmisiä, joiden titteli on "yhteiskuntavastuujohtaja"?)


Tässä kuussa taas Hesari uutisoi Eija-Riitta Korholan (kok) mielipiteistä sukupuolineutraalista avioliitosta. Korholan viesti on, että sukupuolineutraali avioliitto olisi vain välietappi kohti seuraavaa päämäärää, joka olisi "lukumääräneutraali" avioliitto, jolla hän viittaa polyamoristen suhteiden lainsäädännölliseen huomioimiseen.

Sekä Turkistuottajien puheet kaikkea eläintuotantoa tasapuolisesti vihaavista aktivisteista ja Korholan huoli lukumääräneutraalista avioliitosta eivät tietenkään ole mitenkään valheellisia tai harhaisia tai muutenkaan täysin tuulesta temmattuja. On totta, että eläinten oikeuksien puolustajat haluaisivat lopettaa kaiken eläintuotannon, lihansyönnin ja untuvatyynyt. Ainakin minä haluaisin! Samoin monet queer-aktivistit mielellään laajentaisivat avioliitot useamman kuin kahden ihmisen välisiksi instituutioiksi.

Turkistuottajien ja Korholan retoriikalle on kuitenkin yhteistä jonkinlainen erikoinen kalteva pinta, vaikka tässä tapauksessa se ei olekaan varsinaisesti virhepäätelmä. Molemmat keskustelijat piirtävät suuren yleisön silmien eteen projektion tulevaisuuden kuvasta ja vakuuttavat, että totisesti kyseessä on kauhistus ja vähintäänkin maailmanloppu. Samalla näppärästi osoitetaan, että keskustelija on valveutunut ja in the know liberaalivasurivastustajien suhteen. "Olen lukenut niiden blogeja ja voi kauhistus, minä sanon teille, me olemme kaikki tuhoon tuomittuja, jos niiden kanssa politiikkaan ryhdymme!"

Ehkä aihetta voisi kuvata jonkinlaisella kieroutuneella kaltevan pinnan ja reductio ad absurdumin yhdistelmällä. Ennakoidaan poliittisen vastapelurin seuraava siirto ja nähdään se omien ennakkoluulojen ja muun yleisen henkisen laiskuuden takia absurdina mahdottomuutena. Vaikka itse asiassa siirto ei ole ollenkaan absurdi, vaan täysin legitiimi, aiheellinen ja ennen kaikkea vääjäämätön asioiden normaali kehityskulku. Ikävää, jos olet niin kyrpä ihminen, ettet kykene näkemään sitä.

Jaa, tästä piti vissiin tulla vähän asiallisempi juttu, mutta ei voi mitään.

2.8.2010

Occamin partaveitsi

<@Zet> mul oli aika eeppinen hetki tääl duunissa
<@Zet> tallennan diplomi-insinöörien tietoja lomakkeilta
<@Zet> yks oli kielitaitokohtaan merkannu, että puhuu
jotain "halia"-nimistä kieltä, yhtä hyvin ku ruotsia
<@Zet> minäpä kattomaan sit ethnologuesta, että halia on
joku papualainen 20 000 puhujan kieli
<@Zet> "mitä vittua, tää on joku suomalainen sähköinsinööri
ja puhuu papualaista kieltä"
<@Zet> sit tajuun et oho, tää onki "Italia", luin vaan
väärin sen käsialaa :D

26.7.2010

OkCupid stats on bisexuals, via Sociological Images

This thing here.

I will just go ahead and cite this fine comment by someone called Sanguinity, because I agree with it wholeheartedly and I am too lazy to write my own comment:
One of the big stereotypes about bisexual people is that we don’t really exist, that we’re just liars, that allegedly bisexual men are just gay men who can’t deal with the stigma of being gay, that allegedly bisexual women are just straight women who are out to catch straight men with the lure of potential hot girl-on-girl action. Rudder just repeats all of those stereotypes straight up, on no stronger evidence than what he believes bisexual messaging patterns “ought” to look like. Basically, Rudder is creating his own definition of bisexual, and then calling self-identified bisexuals liars because we don’t meet the definition he made up.

Assumptions that Rudder is making here include: that a single online dating service captures all of a person’s dating interests (as opposed to individuals using different venues in different ways); that individuals’ histories on this single online dating service are long enough that the data would not be skewed by bisexuals who are just looking for a particular gender this moment/month/year; that sexual interest in both genders manifests as consistent sexual action toward both genders (there are many reasons why a bisexual person may be looking for dates with only one gender at any given time).

Using myself as an example: I’m a polyamorous bisexual woman; I’m married to a woman (or would be, if my state allowed it); I’ve only ever used online dating services to find relationships with men. Rudder would characterize me as someone who is lying about my bisexuality in order to be more alluring to men. But I am not lying; his data just fails to capture all of my relationships. Additionally, his characterization that I find the Hot Bi Babe phenomenon an asset when looking for a man to date is a ludicrous inversion of my actual experience: I value my relationship with my wife far too much to allow some dude who fetishizes it anywhere near it, and yet my relationship with her does in fact draw many dudes who fetishize it, and they are difficult to sort out from the guys I would want to date. Being bisexual makes it harder to find the men I might want to have relationships with, not easier.

And note well, please: my scenario isn’t the only scenario that Rudder would mischaracterize as “lying”.

The data here may be interesting — a preponderance of self-identified bisexuals use this single online dating service to message one gender only — but Rudder’s interpretations of that data is a complete mess, and far overreaches the data he actually has.

13.7.2010

Vihaa, laiskuutta ja pelkoa

On jotenkin tosi kosmista, miten paljon feminiinisyys on kytköksissä vaivaan. On paljon puhetta siitä, että naiset tekevät paljon muuta kuin ansiotyötä, siis teollisuusmaissa kotitöitä ja lastenhoitoa, kehittyvissä maissa ruuan ja veden hankintaa ja muuta sellaista palkatonta yhteiskunnan perusylläpitoa. On iso ongelma, että tämä työ on paljolti patriarkaatille itsestäänselvää ja silti näkymätöntä, koska sitä ei nähdä jotenkin oikeaksi, tuottavaksi työksi, ja siksi siitä ei makseta palkkaa. Sen työn palkattomuus on koko järjestelmään sisään rakennettu ominaisuus.

Samoin tietysti ns. konventionaalinen feminiininen kauneus vaatii työtä, vaikka se representoidaankin kytköksissä puhtauteen, luonnollisuuteen, viattomuuteen yms. Varmaankin kaikissa yhteiskunnissa hegemoninen näkemys naiskauneudesta on sellainen, joka vaatii jonkinlaista työtä ylläpitonsa eteen: meikkaamista, karvojenpoistoa, hiusten värjäämistä, koruja yms.

Omassa kyynisessä elämänkatsomuksessani maskuliinisuus edustaa laiskaa välinpitämättömyyttä: leijonaurosta, joka makailee puun varjossa ja tekee välillä jonkinlaista makroyhteiskunnallista höpöhöpötyötä eli tappelee muiden urosten kanssa. Lauma ei tarvitsisi tappelevaa urosta, jos ei naapurilaumassa olisi toista tappelevaa urosta, joka haluaa tapella toisten urosten kanssa.

Tästä seuraa myös hyvin konkreettisia asioita sukupuolipresentaatiolle: Jos en tee työtä ulkonäön eteen, olen mies. Jos en aja partaa tai muita karvojani tai laita meikkiä, olen mies. Tarvitsen erityisiä toimenpiteitä etääntyäkseni miespresentaatiosta, ja aina niihin toimenpiteisiin ei ole aikaa tai muita rahkeita. Kiireisinä tai apaattisina päivinä vituttaa jo muutenkin, ja sitten kun vielä näyttää karvaiselta nuhjakkeelta... Esimerkiksi tänään laitoin huonosti istuvat farkut ja liian ison kauluspaidan päälle ja lähdin töihin ajamatta partaa, niin kylläpä vitutti ihan kybällä.

Sitten taas jos nimenomaan tekee mieli nähdä vaivaa ulkonäön eteen, niin pyrin yleensä mahdollisimman feminiiniseen lopputulokseen, resurssien ja tilaisuuden luonteen rajoissa.

En oikein edes osaa säätää itseäni näyttämään hyvältä maskuliinisesti. Kaikki miesten vaatteet näyttävät minusta aika samalta. Kävin tänään töiden jälkeen Dressmannissa, kun näytti olevan alennusmyynti meneillään. Kahlasin rekkikaupalla läpi pukuja, housuja ja pikeepaitoja kokoja M–3XL, jotka erosivat toisistaan lähinnä väritykseltään (vaaleanruskea, tummansininen, musta, harmaa). Sovitin yksiä jonkinlaisia farkkushortseja kokoa XS, ja nekin roikkuivat perseestä ja lahkeet ylsivät reilusti alle polven. Olenko oikeasti jotenkin tosi superpieni mieheksi? En voi käsittää, miten ne M-kokoisetkin vaatteet voivat olla niin jumalattomia sirkustelttoja. Ehkä Dressmannin vaatteissa voisi näyttää hyvältä, jos olisi 185 senttiä pitkä ja painaisi 90 kiloa?

Sitä paitsi miesten vaatteet näyttävät kaikki uniformuilta! Arkena farkut ja teepaita! Juhlaan tumma puku! Rannalle kuvottavat sinioranssimustat palmukuosishortsit, joihin lahkeisiin mahtuisi kolme ja puoli meikäläisen reittä! Mitään variaatiota ei vain ole olemassa. Tässä on kaikki länsimaisen miehen vaatteet. Kaikki muut olemassa olevat vaatteet ovat "naisten vaatteita", ja niiden käyttäminen on kielletty väkivallan uhalla.

***

Ihan toinen aihe onkin sitten Helsingin Pride, jonka kulkueosuuteen en tänä vuonna ehtinyt osallistumaan. Luonnollisesti ahmin kuitenkin kaikki uutiset kaasuiskusta, josta saivat osansa muutamat ystävänikin. Tässä on pari viikkoa ollut melkoinen viha päällä, mikä ehkä edeltävistä kappaleista huokuukin. Otin ja liityin viimein SETAn jäseneksi. Samalla on alkanut myös ahdistaa ja pelottaa, että eikö tässä maassa nyt vieläkään ole queer-ihmisten asiat edes siedettävästi.

Kuitenkin olen oppinut myös löytämään positiivisia puolia! On älyttömän siistiä, että olen alle 170 senttiä pitkä, koska mahtaisi olla pidempänä henkilönä masentavaa hankkia naisten vaatteita. On myös ihan mukavaa, että minulla ei ole tämän enempää karvoitusta, että hiukset kasvavat vielä päässä ihan hienosti, ja että esim. aataminomenani ei näy melkein ollenkaan. Mikä parasta, olen kesätöissä paikassa, jossa kukaan ei ole moksiskaan, vaikka ilmaantuisin minkä näköisenä paikalle!

:) :) :) :) :)

13.6.2010

Shooting Spree

Sain tällä viikolla viimein Minolta MD → Canon EF -soviterenkaan, jonka tilasin netistä. Tänä aamuna menin sitten penkomaan isäni kameralaukkua ja sovittelemaan objektiiveja kameraani. Isä on nimittäin harrastanut paljon valokuvausta joskus 60- ja 70-luvuilla ja hänellä on paljon silloista välineistöä tallessa.

Syystä tai toisesta 300 mm:n teleobjektiivi ei suostunut lukittumaan soviterenkaaseen. Ehkä sen bajonetti on niin kulunut tai jotenkin epästandardi tai muuten vain tyhmä, että ei onnistunut. Laukusta löytyi myös pari 55 mm:n objektiivia (joita en tarvitse, koska on jo EOS 450D:n kittiobjektiivi Canon EF-S 18-55mm IS).

Näitten lisäksi löytyi todella mahtavaa optiikkaa: MC TELE ROKKOR-QD 1:3.5 f=135mm. Etu- ja takalinssi ihan naarmuttomat. Etu- ja takatulpat tallella, lisäksi kaksi erilaista vastavalosuojaa ja UV-suodin.

Seuraavaksi seuraa pitkähkö oksennus tänään viimemainitulla objektiivilla räpsimiäni kuvia. Monet niistä ovat lähikuvia, koska olin niin tohkeissani, etten malttanut säädellä aukkoa hirveästi vaan pidin sen 3.5:ssä melkein koko ajan. Soviterenkaassa on kuitenkin miinuslinssi mukana, joten objektiivi kyllä tarkentuu äärettömään asti – lähellekin puoleentoista metriin. Linssillisen soviterenkaan kanssakin tämä objektiivivanhus piirtää sangen tarkkaa jälkeä, värit toistuvat mainiosti, kontrasti on oikein kelvollinen ja tietysti myös bokeh miellyttää ainakin omaa silmääni.










28.5.2010

Juurta jaksain

Tämä on asia, joka minun on pitänyt kirjoittaa varmaan vuoden ajan.

<@Zet> tää teksti käsittelee itseäni, joka on
tietysti maailman helpoin aihe, mitä tulee
tekstin tuottamiseen noin määrällisesti


Läheiset ystäväni ja tämän blogin lukijat tietävät, että minulla on ongelmia sukupuolen kanssa. Vähemmän läheiset ystävät tietävät, että representoin sukupuolta vähän miten sattuu, mutta he ehkä pitävät sitä harrastuksena, erikoisuutena tai kevyenä persoonallisuuden hassuutena. Mutta minulla on oikeasti ihan suhteellisen vakavia trans-ajatuksia, joiden luonteesta minun on vaikea itsenikin päästä selville.

Tässä maailmassa on kaksi kerhoa, miehet ja naiset, joihin kaikki pakkoliitetään syntymässä lupaa kysymättä. Tietynlaisilla kromosomeilla ja niistä seuraavilla biologisilla tunnusmerkeillä on helpompi kuulua toiseen kerhoon kuin toiseen. Monista (lapsuuden ja nuoruuden katkeroittavista kokemuksista ehkä ainakin osittain kumpuavista) syistä minä en halua identifioitua miesten joukkoon. Kun yritän ajatella itseäni miehenä, tulen surulliseksi ja epätoivoiseksi.

Samastun usein esimerkiksi audiovisuaalista viihdettä kuluttaessani näkemiini naishahmoihin. Identifioidun mielelläni naisten joukkoon, mutta tuon asian ääneen ilmaistessani ja naisten joukossa ollessani olen aina hirmu varuillani. Pelkään torjutuksi tulemista. En uskalla sanoa, että haluaisin olla nainen, mutta jos pitää näistä kahdesta valita, niin mieluummin se, kuin mies. Mutta oloni on, kuin jostain pitäisi pyytää lupa liittyä seuraan, ja kenellä muka on valtuudet sellainen lupa myöntää?

Ja onko pakko valita niistä kahdesta?

Mietin välillä, olenko aina ollut näin. Varhaisin epäuskon ja -toivon muistoni on jostakin yläasteelta. Silloin minulla oli aika paljon poikia kavereina, mutta niissä kaverisuhteissa oli koko ajan jotenkin jotain pielessä. Tunsin, etteivät ne olleet kunnollisia kaveruuksia. Niihin liittyi paljon semmoista mollaamista, vittuilua ja nokittelua, jonka funktiota en koskaan ymmärtänyt. Siitä tuli helvetin paha mieli. Joskus itsekin harjoitin samaa, mutta siitä tuli ihan yhtä paha mieli kuin vastaanottavana osapuolena olemisesta. Muistan, että avauduin joskus itkuisena äidille asiasta. Äiti lohdutti sanomalla, etteivät sellaiset kaverit ole oikeita kavereita. Alkaa kyllä vähän tuntua, että äiti oli väärässä: nuo ominaisuudet ovat määritelmällisesti sisäänrakennettuja heteromiesten kaveruuteen, joten sen parempia kavereita ei heteromiesten joukossa ole olemassakaan. (Tämä on kyyninen kärjistys.)

Nyttemmin olen oppinut, että ilmiön nimi on homososiaalisuus. Se on keskeinen käsite kriittisessä miestutkimuksessa, ja sillä kuvataan (hetero)miesten välisiin suhteisiin liittyviä alistamis- ja hierarkiamekanismeja. Ks. myös ”hegemoninen maskuliinisuus”.

Haluan olla kaveri sillä tavalla kuin tytöt ovat (tai ainakin sivusta katsoen näyttävät olevan?) kavereita keskenään: avoimesti, lämpimästi, välittömästi ja aidosti. Ei mitään jäykkää koodistoa ja masentavaa teennäisyyttä.

On pari muutakin asiaa. Olin yläaste–lukioikäisenä merkittävästi ylipainoinen. Tämän lisäksi harrastin tietokoneita. Näppärästi nörtti-identiteettiin loksahtamalla väistin vuosien ajan täysin kaikki omaan ruumiiseeni ja sukupuolijuttuihin liittyvien kysymysten käsittelyn. ”Olen läski ja ruma, joten miksi miettiä pukeutumista tai sitä millainen olen.” Se ehkä selittää, miksi transvestisismini on alkanut ilmetä vasta laihduttuani yli 20 vuoden iässä. Teini-ikäisenä ahdistuin ihan helvetisti vaatekaupoissa, ja vasta painon pudottua aloin ylipäätään tykätä vaatteiden ostamisesta ja miettimisestä.

No niin, mitä tämä ongelma sitten on? Tarvitsenko jonkin sanan, jolla nimitän sitä, mitä tunnen? Hyviä ehdokkaita riittää: transsukupuolinen, transvestiitti, genderqueer, androgyyni... Pedanttisuuteni yrittää pakottaa minut vielä avaamaan tähän kaikki nämä käsitteet, mutta olen kaikesta tähän asti (taukoamatta) kirjoittamastani sen verran uuvuksissa, että en oikein jaksa. Joka ei tunne, googlatkoon.

Välillä en haluaisi edes kutsua tuntemuksiani ongelmaksi, vaan pikemminkin vilpittömästi ihmettelen, kuinka ihmiset ympärilläni niin mielellään viihtyvät yhden sukupuolen sisällä, eivätkä koskaan näytä kokevan mitään tarvetta kapinoida tai riehua.

Entä mitä haluan tehdä? Jokin osa minussa haluaisi puhua jonkun ”ammattiauttajan” kanssa, mutta en ole ollenkaan vakuuttunut, olisiko siitä mitään iloa. Lähipiirini kokemukset mielenterveyspalveluista ovat olleet kovin lannistavia. Ahdistaa jo käyttää sanaa mielenterveys tekstissä, joka käsittelee minua.

Haluaisinko ehkä trans-prosessiin? En tiedä. Siihen kai vaadittaisiin jokin positiivinen kokemus siitä, että ”haluan olla / olen nainen”. Tuo lause ei vain tunnu kuvaavan tarpeeksi tarkasti sitä, mitä tunnen. Ajoittain jopa pelkkä ”en halua olla / ole mies” tuntuu olevan parempi. Jonkun mielestä ehkä nuo lauseet ovat sisällöllisesti sama asia, mutta minusta ne totisesti eivät ole. Kaikesta huolimatta trans-prosessi tuntuu kovin suurelta asialta, enkä tiedä, onko se oikea tie minulle. Transseksuaalisuusdiagnoosin kriteerinä on kai kokonaisvaltainen ja selvärajainen kokemus siitä, että on eri sukupuolta kuin geneettinen, syntymässä määräytynyt sukupuoli. Minä olen kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen ja selvärajainen.

Muutaman asian tiedän varmasti. Haluan ostaa lisää vaatteita. Haluan yrittää tosissani läpimenoa. Haluan olla kaunis. Nyt kun minulla on kesätyö, on odotettavissa resurssejakin näihin mielitekoihin.

Jos jaksoit lukea tähän asti, onnea. Jos olet joku ystäväni, ymmärrät ehkä minua paremmin.

P.S. Olin tällä viikolla työhaastattelussa omasta mielestäni tosi homon näköisenä ja sain silti sen työn. Fuck yeah. Siitä on ollut jo monta päivää älyttömän hyvä mieli :)

27.5.2010

Lumi suli

Viime tapaninpäivänä keksin uuden projektin. Panin tietokoneeni ottamaan talteen Ilmatieteenlaitoksen lumensyvyyskartan kerran päivässä (linkki tuskin toimii kovin pitkälle kesään). Ajattelin, että sitten keväällä kun lumet ovat sulaneet, teen kartoista gif-animaation.

22.5. on kartassa ensi kertaa ollut koko maa Lappia myöten paljaana. Tässä siis valmis animaatio. Se on muuten hieno, mutta 11.3. koneeni taisi olla kiinni, joten tuon päivän kartta puuttuu. :(

EDIT: Tässä oli hieno animaatio, mutta otin sen pois havaittuani, että se olikin tekijänoikeusrikkomus. Verovaroin kustannettu Liikenne- ja viestintäministeriön alainen julkisorganisaatio Ilmatieteenlaitos omistaa tekijänoikeudet kaikkiin säätietoihinsa ja karttoihinsa. Seuraavan lainauksen korostus on omani.
Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelun päivittyviä sää- ja ilmastotietoja ei saa irrottaa eikä kopioida sivustolta muihin verkkopalveluihin tai sovelluksiin. Internetissä tapahtuva käyttö on aina julkista, ei yksityistä, joten tietojen irrottamista tai kopiointia Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta ei saa tehdä edes ei-kaupallisessa tarkoituksessa.
Arvoisa Ilmatieteenlaitos, olen pettynyt.

11.5.2010

Harrastelua

Kävin äitienpäivänä vanhempien luona ja äidyin vähän valokuvailemaan pihalla.



Pidän kuvan kaoottisesta kauneudesta ja makaaberia lähentelevistä murretuista väreistä, jotka kontrastoituvat kivasti aiheen kanssa, joka on ihan tavanomainen kasvi. Prototyyppisesti kasvit eivät ole mitenkään makaabereita tai kaoottisia, joten siinä mielessä kuva on tosi viehättävä.

Valokuvauksellisestihan tuo on aika keskinkertainen tuotos. Syväterävyyden ei tarvitsisi ehkä olla ihan noin kapea.

7.5.2010

Pinus sylvestris

Julkaistu Siulaset-lehden numerossa 2/2010.

Suomen kielessä on kolme yleisesti tunnettua nimeä metsäin komeimmalle havupuulle: mänty, honka ja petäjä. Tällä kertaa palstalla pengotaan näitten sanojen alkuperää ja ihastutaan vanhan kansan agraarisanastoon.

Aloitetaan vanhimmasta: Petäjä on vanha omaperäinen sana, jonka levikki yltää itämerensuomesta aina komiin asti. Suomalais-permiläiseksi kantamuodoksi on rekonstruoitu *pečä. Suomen sanan -jä-aines on johdin, jota ei ole esimerkiksi saamen vastineessa beahcci.
 
Mänty lienee johdos sanasta mäntä. Mäntä oli ennen vanhaan sama asia kuin hierin tai härkin: yhdestä päästään haarautuva kapula, jolla sekoitetaan jauhoja veteen. Härkkimet valmistettiin yleensä mäntyjen monihaaraisista latvuksista. Myös kirnussa on mäntä, jonka tarkoitus on samankaltainen, nesteen sotkeminen kiinteämmäksi töhnäksi. Mäntä-sana on puolestaan balttilainen laina (vrt. latvian mente 'sekoituslavanne; airo; pieni perunankaivulasta').
 
Honka tarkoittaa useimmissa murteissa ja lähisukukielissä 'vanhaa, korkeaa mäntyä', paikoin jopa 'keloa'. Sanan alkuperää ei ilmeisesti tunneta, tai ainakaan saatavillani olleet etymologiset sanakirjat eivät tiedä kertoa siitä muuta kuin levikin, joka ei yllä itämerensuomea laajemmalle. Hauskana kuriositeettina honka on kuitenkin lainautunut joihinkin venäjän murteisiin asuissa honga, konga, konda – jälkimmäinen jopa edelleen komiin.
 

Lähteet

  • Sammallahti, P. 1988: Teoksessa Sinor, D. (toim.) Handbuch der Orientalistik. 8. Abt., Vol. 1, The Uralic languages: description, history and foreign influences, s. 553. Brill, Leiden.
  • Sadeniemi, M. ym. (toim.) 1951: Nykysuomen sanakirja. Ensimmäinen osa. WSOY, Helsinki.
  • Itkonen, E.; Kulonen U.-M. ym. (toim.) 1992: Suomen sanojen alkuperä 1. SKS, Helsinki.
  • Kulonen, U.-M. ym. (toim.) 1995: Suomen sanojen alkuperä 2. SKS, Helsinki.


(Kuvissa härkin eli hierin. Piirros on itse tekemäni, Siulasissa ilmestynyt. Valokuva jostain muualta.)

19.4.2010

Vegfest 2010

Sain kommentin, jossa pyydettiin mainostamaan Vegfest-tapahtumaa. Ja mielellänihän minä mainostan!

Itse en ole koskaan käynyt Vegfestissä, vaikka on mieli tehnyt. Tampere on vähän kaukana lähteä festaroimaan tuolla lailla yhtäkkiä, mutta tänä vuonna voisin taas yrittää saada aikaiseksi.
Vegfestin tarkoituksena on tehdä kasvissyöntiä ja veganismia tunnetuksi, lisätä ihmisten tietoutta kasvissyönnin tarjoamista mahdollisuuksista sekä vähentää kasvissyöntiin liittyviä yleisiä ennakkoluuloja. Kyse ei ole vain ruokavaliosta, vaan myös ympäristön tilasta, terveydestä, eläinten oikeuksista ja yhteisestä edusta. Kasvissyönti liittyy kaikkeen, koska kaikki liittyy kasvissyöntiin!


Menkää kaikki Vegfestiin Tampereen keskustorille 21.–23.5.2010!

Lisää ruokakuvia

Olen näköjään ruvennut ottamaan tavaksi napata kuvan melkein kaikista vähänkään voileivän tekoa monimutkaisemmista kokkauksistani. Sen sijaan en ole ottanut tavaksi käsitellä niitä loppuun saati julkaista vielä samana päivänä.

Joskus viime torstaina keittelin ja paistelin riisiä, soijasuikaleita ja pakastewokkivihanneksia sekalaisissa mausteissa ja runsaassa määrässä öljyä.



Lauantaina keitin lisää riisiä ja wokkasin sille kaveriksi loput samoista pakastevihanneksista ja puoli pakettia kylmäsavutofua. Tällä kertaa tein saman tofulle tempun kuin tein joskus seitanille: paistoin rypsiöljyn, ketsupin ja sinapin muodostamassa epäpyhässä seoksessa. Hyvää tuli! Ketsuppi paloi (eikun karamellisoitui, niin ne telkkarikokit sanoo) tofun pintaan oikein hauskasti.



(On ne oikeesti vähän eri ruokalaji ku oikein tarkkaan katsoo. Enkä oikeastaan nyt ole enää varma, olivatko nuo samoja pakastekasviksia, mutta väliäkö tuolla...)

15.4.2010

Kypsä ja raaka

Mietin tuossa aamulla semmoista juttua, että englannissa on eri sanasto hedelmien ja kasvisten kypsyydelle ja kuumentamalla valmistetun ruuan kypsyydelle. Hedelmistä kypsä ja raaka on ripe ja unripe, kun taas esimerkiksi pihvistä tai muusta paistetusta ruuasta kypsä on vaikkapa well done tai vain cooked. Raaka pihvi on raw.

SSA:ssa esitetään arvelu kypsän balttilaisesta alkuperästä, ja raaka on laina muinaisskandinaavista. Lainanantajan sukulaisia ovat mm. ruotsin ja englannin raw. SSA kyllä väittää, että englannin vastine olisi rough, mutta olen voimakkaasti eri mieltä.

Voi torstai

Eilen ei olisi tehnyt mieli liikkua minnekään, koska on flunssa. Kurkku on ollut kipeä maanantaista asti ja pahenee koko ajan. Mutta siitä huolimatta käväisin aamulla yliopistolla hakemassa tiedekunnan opintotoimistosta HuK-tutkintotodistukseni, syömässä ja vielä viivähtämässä harvinaisen kuivalla luennolla. Muutakin menoa olisi ollut, mutta luovutin ja menin kotiin potemaan.

Yritin keittää teetä, mutta vedenkeitin oli mennyt rikki. Siihen ei vain tule virtaa. Join sitten kaakaota, sillä soijamaidon voi lämmittää näppärästi mikrossa. Ehkä teevedenkin voi?

Tänä aamuna oli vähemmän kuiva luento. Nyt on älytön nälkä, mutta Unicaféssa on ruuhkaa, tapani mukaan en syönyt aamupalaa, istun kirjastossa kaulaliina kaulassa ja takki päällä. Ja pitäisi jotain ajankulua keksiä kuuteen asti. Silloin on ainejärjestöpuuhaa, johon olen lupautunut. Periaatteessa voisi käydä kotona välillä, mutta saapa nähdä, menenkö.

Vihaan sairastamista, varsinkin semmoista, että sairastaa ihan vähän. Semmoista, ettei ole kuumetta, mutta olo on silti perseestä ja henki ei kulje ja ääni alkaa kuulostaa 40 vuotta tupakoineelta. Kaikki oleminen vituttaa, mutta vähiten vituttaisi kotona. Paitsi että sielläkin on tiskiä ja tekemättömiä ja kirjoittamattomia asioita ja vaikka mitä. Eikä vedenkeitin toimi.

12.4.2010

Hyvä kamera, parempi mieli

Sain tässä syntymäpäivälahjaksi uuden järjestelmäkameran, enkä ole malttanut juuri olla leikkimättä sillä. Lauantaina räpsin kahden kaverin tupareissa ja tänään rupesin leikkimään ruokakuvaajaa. Harmi vain, ettei kaapissa ollut kovin kummoisia kamoja, eikä kuvaaja viitsinyt tänään laittaa mitään ihmeellistä. Tässä on nyt sitten makaronia ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa: mielenräjäyttävä tilanne, jossa on halpaa ja huonoa ruokaa, mutta kallis kamera.

Eiks ruokakuvaus ole vaan sitä että säädetään iso aukko ja mennään ihan lähelle, vai mitä? :)



Lisämaun toivossa keitin makaronit Knorr Fond du Chef -kasvisliemessä. Kyseessä on veikeä tuote, jota telkkarissakin ahkerasti mainostetaan: rasiallinen liemivalmistehyytelömöykkyjä, jotka on helvetin vaikea saada ulos muovikuorestaan. (Sisältää hiivauutetta, joka kai on tai ei ole natriumglutamaattia tai natriumglutamaatin kaltaista ainetta. Vegaanista näyttäisi olevan kuitenkin.)



P.S. Samalla säädin vähän blogin ulkoasua.

27.3.2010

Välillä jotain itsestäni

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut ihan muuten vaan. Tästä uhkaa tulla ns. asiantuntijablogi, jossa vain mietitään juttuja eikä yhtään fiilistellä tyyppejä. Korjataan vähän asiaa.

Täytin tässä äsken vuosia ja tuli älyttömän vanha olo. Olen viettänyt viime aikoina paljon aikaa peilin edessä tuijotellen harmahtavaa parranväriä, joka naamasta paistaa, vaikka kuinka tarkkaan käyttäisi höylää. Vanhemmiltani tuli kiva synttärikortti, jossa on mukana valokuva kymmenvuotiaasta itsestäni. Kyllä, minulla oli näin helvetin kummallinen hiusraja jo pentuna. Hyvä kai se sentään omalla tavallaan.

Viime aikoina olemassaoloani eniten hallinnut tunne on varmaan ollut turhautuminen siihen, kuinka kaikki on aina kesken, enkä saa mitään aikaan. Eniten hommat tietysti konkretisoituvat esseinä, jotka ovat aloittamista vaille valmiit, mutta lisäksi olen himoinnut alati halpenevia ulkoisia kovalevyjä. Mutta mitä semmoisella tekee ihminen, joka ei koskaan tee mitään tietokoneella? Tuollaiselle olisi tarvetta semmoisella ihmisellä, joka valokuvaisi jatkuvasti tai säveltäisi musaa tai koodailisi tai piirtäisi tai muuten olisi tuottelias. Mutta en minä koskaan saa mitään aikaiseksi. Musiikkia ja elokuvia tietysti internetistä saa ja ne vievät levytilaa, mutta nykyajan liittymillä melkeinpä kaikki mahdollinen on on-demand, eikä niin ole tarvetta koota kaikkea sisältöä omille tallennusmedioille himaan. Aika sama vaikka jotain imuroitua multimediaa häviäisikin hypoteettisessa kovalevyrikossa vaikkapa. Omien tuotosten menetys vituttaisi enemmän.

Niin, olen kohta humanististen tieteiden kandidaatti! Nopat on suoritettu, ja nyt enää odottelen, että yleisen kielitieteen byrokratia saa aikaiseksi kokonaisuusmerkinnän ja sitten vain ilmoittaudun publiikkiin. Pieni aikaansaamistyydytyksen pilkahdus on siis tämänkin organismin vaelluksessa näkyvissä.

Gradustakin on vaihteeksi ihan varteenotettavia ideoita. Pitäisi varmasti jo käydä jotain syventävien opintojen HOPS-keskusteluja jonkun tyypin kanssa. Haluaisin myös jo tietoa tulevan lukuvuoden graduseminaareista, mutta laitoksen kotisivut ovat tuon infon suhteen kitsaat. Voihan tietysti olla, ettei niistä kukaan tiedä vielä mitään...

Semmoisesta muuten tulee hyvät fiilikset, kun eksplikoi tärkeille ihmisille, mitä ajattelee heistä. Tulee semmoista selkeyttä elämään ja ylipäätään kiva mieli. Etenkin jos vielä tärkeät ihmiset vastavuoroisesti eksplikoivat ja ajatukset ovat samankaltaiset.

np. Chalice – Ühendatud inimesed (kõmm kõmm koos Martiniga)

1.3.2010

Produktiivista sananmuodostusta

<@A> tarttis kyl olla joku sana yllätyksen
vastakohdalle
<@A> joku asia joka tapahtuu täysin odotetusti
<@B> allatus

Kampa ja sen pii(ki)t

Julkaistu Siulaset-lehden numerossa 1/2010. Juttu aloittaa lehdessä uuden etymologiapalstan.

Fennisteille ja fennougristeille ovat tunnettuja lukuisat suuret ja elähdyttävät etymologiset kertomukset, joita kielihistorialuennoitsijat silmät kiiluen anekdootteina viljelevät. Eräs hartaimmin kerrotuista on tarina siitä, miten myöhäiskantasuomalaiset lakkasivat suurimmaksi osaksi käyttämästä kantauralilaista piitä (< *pi̮ŋi̮) ja ottivat tilalle kantabaltista lainatun hampaan. Piitä tapaa itämerensuomessa nykyään lähinnä haravista, äkeistä ja sen sellaisista, kun taas ihmisten ja eläinten suissa ja kellojen rattaissa on hampaita.

Harvemmin tulee mainituksi, että tarinassa on myös eräs hauska sivujuoni. Myös kantagermaanien mielestä oli näet kätevää nimittää piikikästä esinettä – kampaa – hampaasta johdetulla sanalla. Germaanisissa nykykielissä esiintyy muun muassa ru. kam ja eng. comb. Suomen kampa on laina muinaisskandinaavisesta sanasta *kambr (: kamba), joka taas on perua kantagermaanisesta muodosta *kambaz.

Nykyliettuassa on žam̃bas 'reuna, laita, hirrennurkka' (< kantabaltoslaavin *zamba-). Slaavilaisella puolella on esim. venäjässä vastine zub 'hammas'.

Sekä baltoslaavin *zamba- ja kantagermaanin *kambaz että näistä ja niiden jälkeläisistä itämerensuomeen lainatut sanat periytyvät lopulta yhdestä ja samasta indoeurooppalaiseen kantakieleen rekonstruoidusta vartalosta *ǵómbʰos 'hammas; hampaisto; hampaan kaltainen ulkonema'. Rekonstruoidut merkitykset vaihtelevat hieman eri lähteissä.

Lähteet

  • Itkonen, E.; Kulonen U.-M. ym. (toim.) 1992: Suomen sanojen alkuperä 1. SKS, Helsinki.
  • Kulonen, U.-M. ym. (toim.) 1995: Suomen sanojen alkuperä 2. SKS, Helsinki.
  • Fortson, B. W. 2004: Indo-European language and culture: an introduction s. 366. Blackwell, Oxford.
  • Ringe, D. A. 2006: From Proto-Indo-European to Proto-Germanic s. 146. Oxford University Press.
  • Wiktionary, sana-artikkeli kambr: http://en.wiktionary.org/wiki/kambr

31.1.2010

Rajageminaatiottomia e-loppuisia sanoja

Kehittelin joskus erääseen toiseen paikkaan listaa suomen kielen ortografisesti e-loppuisista sanoista, joissa ei ole loppukahdennusta eli rajageminaatiota. Ajattelin panna sen tännekin. Ilmiselvät aivan eiliset lainasanat ja muut triviaalihkot tapaukset ovat sulkeissa. Keksiikö lukija vielä lisää?
  • nalle
  • pelle
  • nukke
  • kaase ('kaaso', murt.)
  • saame
  • kolme (useimmissa[?] murteissa)
  • (psyyke)
  • (siitake)
  • (single)
  • (erisnimiä kuten Anne, Ville...)


Lista on askarruttavan lyhyt...

20.1.2010

Tuote

Helsingin Rautatieasemalla rempseän simpsakka tuote-esittelijätyöntekijänaishenkilö lykkäsi kouraani alumiinitölkin ja sanoi sitä "Hartwallin uudeksi energiajuomaksi". Tarkistettuani ainesluettelosta litkun olevan vegaanista kelpuutin tölkin ja jatkoin matkaani. Nyt kun olen sen hörppinyt naamaani, ryhdyin tutkimaan tölkkiä tarkemmin. Tölkin paraatikyljellä on jokseenkin tämännäköistä:
WITH NATURAL
INGREDIENTS

SoBe™
Pure Rush
ENERGY DRINK




GUANABANA

GINSENG
GUARANA
YERBA MATE
SEA-BUCKTHORN
Vastakkaisella puolella on pitkä englanninkielinen höpötys siitä, mistä eksoottisista maailmankolkista mikäkin hassunniminen aine on kotoisin.

Kyljelleen kirjoitettu pienenpieni printti tarkentaa:
GUANABANANMAKUINEN KOFEIINIPITOINEN JUOMA. Korkea kofeiinipitoisuus (32mg/100ml). Ei suositella lapsille, raskaana oleville eikä kofeiiniherkille henkilöille. Käyttösuositus enintään 4 tölkillistä päivässä. AINEKSET: Vesi, sokeri, hiilidioksidi, happo (sitruunahappo), luontaiset aromit [toim. huom. näitä ei ilmeisesti tarvitse eritellä, joten niihin voi periaatteessa kätkeytyä epävegaanista kamaa], stabilointiaine (pektiini), kofeiini, yerba mate -ekstrakti (Ilex paraguariensis), guaranauute (Paullinia cupana), tyrniekstrakti, panax ginseng -ekstrakti, väri (betakaroteeni). – – MAAHANTUOJA: Oy Hartwall Ab, 15101 Lahti. LUPA: South Beach Beverage Company Inc. Valmistettu Hollannissa.


En ole vähään aikaan katsellut saati miettinyt ainesosaluetteloita. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että E-koodien käyttö alkaa vähentyä, tai ainakin alkaa tulla trendikkäämmäksi tietynprofiilisissa tuotteissa kirjoittaa aineitten nimet ennemmin auki. Esimerkiksi sitruunahappoa olisi voinut kutsua myös E330:ksi tai E331:ksi, kumpi tässä juomassa sitten onkaan kyseessä. Stabilointiaine pektiinikin on usein listattu E440:na.

Ekstraktit olivat muuten ennenvanhaan uutteita. Guaranauute on kyllä tässäkin uute, mutta muut -ekstrakteja. Vähän pöhköä.

Täytyy sanoa, että guanabana on minulle täysin uusi hedelmä. En ole koskaan kuullutkaan moisesta. En oikein nyt tiedä, onko sille edes olemassa mitään muuta, suomenkielistä nimeä. Ruotsiksi se näyttäisi olevan taggannona, vaikka tölkin ruotsinkielisessä selosteessa lukeekin "DRYCK MED KOFFEIN OCH GUANABANASMAK". Oli miten oli, guanabanaa sinänsä ei mainita ainesosaluettelossa. Se on piilotettu "luontaisiin aromeihin", mitä se sitten tarkoittaakin. Koska aromi on "luontainen", sen varmaan voisi jopa olettaa olevan oikeasti peräisin oikeasta guanabanahedelmästä. Jos se olisi laboratoriossa syntetisoitu, sitä kai sanottaisiin "luontaisenkaltaiseksi aromiksi". Mutta tiedäpä näistä...

Ja niin, tuo tölkissä isolla komeileva makuaine "SEA-BUCKTHORN" on todella suomeksi tyrni. En oikein tiedä, kumpi sana energiajuoman makuaineena on luotaantyöntävämpi. (En juuri pidä tyrnistä.)

Kokonaisuudessaan tuote on aika hämmentävä. Esittelijä sanoi sitä "Hartwallin uudeksi energiajuomaksi", mutta itse asiassa resepti ja kaiketi koko tuote on tämän South Beach Beverage Companyn (joka ilmeisesti kuuluu PepsiCo-konserniin), ja Hartwall vain tuo sitä maahan. Juoman valmistus ja oletettavasti kai tölkityskin tapahtuu Hollannissa. Suomeksi tölkissä lukee mainitut tuoteselosteet, ravintosisältötaulukko, pieni kuluttajapalvelun leima puhelinnumeroineen sekä "PANTTI PANT 0,15 €". Kaikki varsinainen pakkauksen suunnittelijan kuluttajan luettavaksi tarkoittama mainosteksti on englantia. Miksi näin pitää olla, vaikka tölkkiä on joka tapauksessa täytynyt lokalisoida pakollisten osien (kuten ainesosaluettelon) takia? Ei kai olisi ollut aivan valtavan suuri lisäkustannus vielä kääntää muutkin tekstit? (Etenkin, kun Hartwallin omalla tuote-esittelysivulla on jo näemmä päästy ihan kivaan alkuun.)

12.1.2010

Raumalaista paikannimistöä

Olen tässä tammikuussa pienessä projektiduunissa, jossa tehtävänäni on muutaman kollegan kanssa vatvoa älyttömiä määriä paikannimistöä. Homma alkoi viime perjantaina, ja nyt jo olen havainnut, että Suomessa on todella kummallisia kadunnimiä.

Tänään tuli vastaan muuan Narvinsuonpolk. Ajattelin, että eipä tuo mitään, se on varmaan tässä aineistossa väärin kirjoitettu. Merkkasin jutun asiaankuuluvasti, että tästäpä puuttuu u perästä.

Olin väärässä. Kollega oli törmännyt useampaan -polk-loppuiseen paikannimeen. Koska tapauksia oli monta, hän alkoi ottaa selvää, mistä on kysymys.

Narvijärvi on järvi entisessä Lapin kunnassa, joka vuonna 2009 liittyi Rauman kaupunkiin. Kuntaliitosprosessissa kävi tarpeelliseksi suunnitella uudet nimet teille, joilla oli vanhassa Rauman kaupungissa ja Lapin kunnassa samat nimet. Samassa yhteydessä annettiin nimiä isolle läjälle ennestään nimeämättömiä teitä Narvijärven rannalla. Raumalaista murreylpeyttä noudattaen osa uusista nimistä sai omaleimaisen paikallisen sävyn. Seuraavassa lainaus entisen Lapin kunnan teknisen lautakunnan 27.8.2008 kokouksen pöytäkirjasta:

Narvin rannassa uusia teitä:
Narvin rannassa tiet ovat polk-loppuisia, jolloin ne on helppo yhdistää Narviin.

  1. Viljaranta
  2. Rantapankka
  3. Jukolanpolk
  4. Pyykkaljo
  5. Sarvalahdenpolk
  6. Lammilehdonpolk
  7. Valkkispäänpolk
  8. Isokarinpolk (Jukka Seikkula)
  9. Korplahdentie (huom. ilman i)
  10. Sarvannokanpolk
  11. Katinkedonpolk (Lepp., U-Kertt.)
  12. Salamakallionranta (SKR)
  13. Vahankivet
  14. Luukaksenpolk
  15. Hormantie
  16. Vähä-Kuminanpääntie
  17. Kesäkodinpolk
  18. Seikkulanranta
  19. Kanttorinpolk (ent.kanttorin mökki)
  20. Vähäkarinpolk
  21. Hounilahdenpolk
  22. Mainistonpolk
  23. Saturannanpolk
  24. Valkkispäänpolk (kts. 7.)
  25. Pasklahdenpolk
  26. Hurauksenpolk
  27. Löylypolk
  28. Lehtoranta
  29. Krapurannanpolk
  30. Karppisenranta

Ainakin minulle Rauman murteen tärkeimpiä erottavia piirteitä on erittäin runsas loppuheittoisuus, joka tietysti selittää -polk-tyyppiset tiennimet. Toisaalta taas se, ovatko tällaiset viralliset tiennimet mielekkäitä vai eivät, on aivan toinen kysymys. Minua yksi – muista erillään esiintynyt – katraan edustaja onnistui hämäämään, mutta onneksi kollegaani ei.

Sivumennen takerrun vielä Narvijärvi-nimeen. Koska vanhan, nyt Raumaan yhdistyneen kunnan nimi on Lappi, tulin miettineeksi mahdollista saamelaista etymologiaa. Potentiaalia tuntuisi olevan, sillä pohjoissaamen nárvi kantaa merkityksiä 'tuohen ulkokerros, hilpu; ryppy, kurttu, poimu (ihossa)' (Sammallahti, P. 1993: Saamelais–suomalais–saamelainen sanakirja). Olisikohan Narvijärvi siis "kurttujärvi"? Järvessä on ainakin paljon niemiä, jotka saavat sen kartalla näyttämään jokseenkin "poimukkaalta". En osaa kyllä sanoa tämän nimeämisperusteen todennäköisyydestä oikein mitään.

Lisäksi Google Mapsin mukaan järvessä on saari nimeltä Kainussaari, jolle en itse löydä mitään läheskään sopivaa etymologiaa pelkästään pohjoissaamen sanakirjaa pläräämällä. Sen sijaan saarta on näemmä käsitelty Virittäjän vuosikerrassa 1950 sivulla 283! Jahka pääsen johonkin noin kaukaa menneisyydestä Virittäjiä arkistoivaan kirjastoon, käyn katsomassa, ja raportoin löydöksen. Mikäli lukijaa kiinnostaa, voi hän toki sen itsekin tehdä, missä tapauksessa olisi tietysti älyttömän kiva, jos hän käväisisi tuon maininnan meille muille kertomassa. :)

2.1.2010

SDA Charity Run Marathon

If you like to start your morning by looking at nerds on a couch speedrunning video games (assuming a European timezone at this hour), go take a look at the Speed Demos Archive. They are having a live run marathon for charity January 1 (6 pm EST) – 3. Very nice way to geek out the whole weekend!