28.5.2010

Juurta jaksain

Tämä on asia, joka minun on pitänyt kirjoittaa varmaan vuoden ajan.

<@Zet> tää teksti käsittelee itseäni, joka on
tietysti maailman helpoin aihe, mitä tulee
tekstin tuottamiseen noin määrällisesti


Läheiset ystäväni ja tämän blogin lukijat tietävät, että minulla on ongelmia sukupuolen kanssa. Vähemmän läheiset ystävät tietävät, että representoin sukupuolta vähän miten sattuu, mutta he ehkä pitävät sitä harrastuksena, erikoisuutena tai kevyenä persoonallisuuden hassuutena. Mutta minulla on oikeasti ihan suhteellisen vakavia trans-ajatuksia, joiden luonteesta minun on vaikea itsenikin päästä selville.

Tässä maailmassa on kaksi kerhoa, miehet ja naiset, joihin kaikki pakkoliitetään syntymässä lupaa kysymättä. Tietynlaisilla kromosomeilla ja niistä seuraavilla biologisilla tunnusmerkeillä on helpompi kuulua toiseen kerhoon kuin toiseen. Monista (lapsuuden ja nuoruuden katkeroittavista kokemuksista ehkä ainakin osittain kumpuavista) syistä minä en halua identifioitua miesten joukkoon. Kun yritän ajatella itseäni miehenä, tulen surulliseksi ja epätoivoiseksi.

Samastun usein esimerkiksi audiovisuaalista viihdettä kuluttaessani näkemiini naishahmoihin. Identifioidun mielelläni naisten joukkoon, mutta tuon asian ääneen ilmaistessani ja naisten joukossa ollessani olen aina hirmu varuillani. Pelkään torjutuksi tulemista. En uskalla sanoa, että haluaisin olla nainen, mutta jos pitää näistä kahdesta valita, niin mieluummin se, kuin mies. Mutta oloni on, kuin jostain pitäisi pyytää lupa liittyä seuraan, ja kenellä muka on valtuudet sellainen lupa myöntää?

Ja onko pakko valita niistä kahdesta?

Mietin välillä, olenko aina ollut näin. Varhaisin epäuskon ja -toivon muistoni on jostakin yläasteelta. Silloin minulla oli aika paljon poikia kavereina, mutta niissä kaverisuhteissa oli koko ajan jotenkin jotain pielessä. Tunsin, etteivät ne olleet kunnollisia kaveruuksia. Niihin liittyi paljon semmoista mollaamista, vittuilua ja nokittelua, jonka funktiota en koskaan ymmärtänyt. Siitä tuli helvetin paha mieli. Joskus itsekin harjoitin samaa, mutta siitä tuli ihan yhtä paha mieli kuin vastaanottavana osapuolena olemisesta. Muistan, että avauduin joskus itkuisena äidille asiasta. Äiti lohdutti sanomalla, etteivät sellaiset kaverit ole oikeita kavereita. Alkaa kyllä vähän tuntua, että äiti oli väärässä: nuo ominaisuudet ovat määritelmällisesti sisäänrakennettuja heteromiesten kaveruuteen, joten sen parempia kavereita ei heteromiesten joukossa ole olemassakaan. (Tämä on kyyninen kärjistys.)

Nyttemmin olen oppinut, että ilmiön nimi on homososiaalisuus. Se on keskeinen käsite kriittisessä miestutkimuksessa, ja sillä kuvataan (hetero)miesten välisiin suhteisiin liittyviä alistamis- ja hierarkiamekanismeja. Ks. myös ”hegemoninen maskuliinisuus”.

Haluan olla kaveri sillä tavalla kuin tytöt ovat (tai ainakin sivusta katsoen näyttävät olevan?) kavereita keskenään: avoimesti, lämpimästi, välittömästi ja aidosti. Ei mitään jäykkää koodistoa ja masentavaa teennäisyyttä.

On pari muutakin asiaa. Olin yläaste–lukioikäisenä merkittävästi ylipainoinen. Tämän lisäksi harrastin tietokoneita. Näppärästi nörtti-identiteettiin loksahtamalla väistin vuosien ajan täysin kaikki omaan ruumiiseeni ja sukupuolijuttuihin liittyvien kysymysten käsittelyn. ”Olen läski ja ruma, joten miksi miettiä pukeutumista tai sitä millainen olen.” Se ehkä selittää, miksi transvestisismini on alkanut ilmetä vasta laihduttuani yli 20 vuoden iässä. Teini-ikäisenä ahdistuin ihan helvetisti vaatekaupoissa, ja vasta painon pudottua aloin ylipäätään tykätä vaatteiden ostamisesta ja miettimisestä.

No niin, mitä tämä ongelma sitten on? Tarvitsenko jonkin sanan, jolla nimitän sitä, mitä tunnen? Hyviä ehdokkaita riittää: transsukupuolinen, transvestiitti, genderqueer, androgyyni... Pedanttisuuteni yrittää pakottaa minut vielä avaamaan tähän kaikki nämä käsitteet, mutta olen kaikesta tähän asti (taukoamatta) kirjoittamastani sen verran uuvuksissa, että en oikein jaksa. Joka ei tunne, googlatkoon.

Välillä en haluaisi edes kutsua tuntemuksiani ongelmaksi, vaan pikemminkin vilpittömästi ihmettelen, kuinka ihmiset ympärilläni niin mielellään viihtyvät yhden sukupuolen sisällä, eivätkä koskaan näytä kokevan mitään tarvetta kapinoida tai riehua.

Entä mitä haluan tehdä? Jokin osa minussa haluaisi puhua jonkun ”ammattiauttajan” kanssa, mutta en ole ollenkaan vakuuttunut, olisiko siitä mitään iloa. Lähipiirini kokemukset mielenterveyspalveluista ovat olleet kovin lannistavia. Ahdistaa jo käyttää sanaa mielenterveys tekstissä, joka käsittelee minua.

Haluaisinko ehkä trans-prosessiin? En tiedä. Siihen kai vaadittaisiin jokin positiivinen kokemus siitä, että ”haluan olla / olen nainen”. Tuo lause ei vain tunnu kuvaavan tarpeeksi tarkasti sitä, mitä tunnen. Ajoittain jopa pelkkä ”en halua olla / ole mies” tuntuu olevan parempi. Jonkun mielestä ehkä nuo lauseet ovat sisällöllisesti sama asia, mutta minusta ne totisesti eivät ole. Kaikesta huolimatta trans-prosessi tuntuu kovin suurelta asialta, enkä tiedä, onko se oikea tie minulle. Transseksuaalisuusdiagnoosin kriteerinä on kai kokonaisvaltainen ja selvärajainen kokemus siitä, että on eri sukupuolta kuin geneettinen, syntymässä määräytynyt sukupuoli. Minä olen kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen ja selvärajainen.

Muutaman asian tiedän varmasti. Haluan ostaa lisää vaatteita. Haluan yrittää tosissani läpimenoa. Haluan olla kaunis. Nyt kun minulla on kesätyö, on odotettavissa resurssejakin näihin mielitekoihin.

Jos jaksoit lukea tähän asti, onnea. Jos olet joku ystäväni, ymmärrät ehkä minua paremmin.

P.S. Olin tällä viikolla työhaastattelussa omasta mielestäni tosi homon näköisenä ja sain silti sen työn. Fuck yeah. Siitä on ollut jo monta päivää älyttömän hyvä mieli :)

27.5.2010

Lumi suli

Viime tapaninpäivänä keksin uuden projektin. Panin tietokoneeni ottamaan talteen Ilmatieteenlaitoksen lumensyvyyskartan kerran päivässä (linkki tuskin toimii kovin pitkälle kesään). Ajattelin, että sitten keväällä kun lumet ovat sulaneet, teen kartoista gif-animaation.

22.5. on kartassa ensi kertaa ollut koko maa Lappia myöten paljaana. Tässä siis valmis animaatio. Se on muuten hieno, mutta 11.3. koneeni taisi olla kiinni, joten tuon päivän kartta puuttuu. :(

EDIT: Tässä oli hieno animaatio, mutta otin sen pois havaittuani, että se olikin tekijänoikeusrikkomus. Verovaroin kustannettu Liikenne- ja viestintäministeriön alainen julkisorganisaatio Ilmatieteenlaitos omistaa tekijänoikeudet kaikkiin säätietoihinsa ja karttoihinsa. Seuraavan lainauksen korostus on omani.
Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelun päivittyviä sää- ja ilmastotietoja ei saa irrottaa eikä kopioida sivustolta muihin verkkopalveluihin tai sovelluksiin. Internetissä tapahtuva käyttö on aina julkista, ei yksityistä, joten tietojen irrottamista tai kopiointia Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta ei saa tehdä edes ei-kaupallisessa tarkoituksessa.
Arvoisa Ilmatieteenlaitos, olen pettynyt.

11.5.2010

Harrastelua

Kävin äitienpäivänä vanhempien luona ja äidyin vähän valokuvailemaan pihalla.



Pidän kuvan kaoottisesta kauneudesta ja makaaberia lähentelevistä murretuista väreistä, jotka kontrastoituvat kivasti aiheen kanssa, joka on ihan tavanomainen kasvi. Prototyyppisesti kasvit eivät ole mitenkään makaabereita tai kaoottisia, joten siinä mielessä kuva on tosi viehättävä.

Valokuvauksellisestihan tuo on aika keskinkertainen tuotos. Syväterävyyden ei tarvitsisi ehkä olla ihan noin kapea.

7.5.2010

Pinus sylvestris

Julkaistu Siulaset-lehden numerossa 2/2010.

Suomen kielessä on kolme yleisesti tunnettua nimeä metsäin komeimmalle havupuulle: mänty, honka ja petäjä. Tällä kertaa palstalla pengotaan näitten sanojen alkuperää ja ihastutaan vanhan kansan agraarisanastoon.

Aloitetaan vanhimmasta: Petäjä on vanha omaperäinen sana, jonka levikki yltää itämerensuomesta aina komiin asti. Suomalais-permiläiseksi kantamuodoksi on rekonstruoitu *pečä. Suomen sanan -jä-aines on johdin, jota ei ole esimerkiksi saamen vastineessa beahcci.
 
Mänty lienee johdos sanasta mäntä. Mäntä oli ennen vanhaan sama asia kuin hierin tai härkin: yhdestä päästään haarautuva kapula, jolla sekoitetaan jauhoja veteen. Härkkimet valmistettiin yleensä mäntyjen monihaaraisista latvuksista. Myös kirnussa on mäntä, jonka tarkoitus on samankaltainen, nesteen sotkeminen kiinteämmäksi töhnäksi. Mäntä-sana on puolestaan balttilainen laina (vrt. latvian mente 'sekoituslavanne; airo; pieni perunankaivulasta').
 
Honka tarkoittaa useimmissa murteissa ja lähisukukielissä 'vanhaa, korkeaa mäntyä', paikoin jopa 'keloa'. Sanan alkuperää ei ilmeisesti tunneta, tai ainakaan saatavillani olleet etymologiset sanakirjat eivät tiedä kertoa siitä muuta kuin levikin, joka ei yllä itämerensuomea laajemmalle. Hauskana kuriositeettina honka on kuitenkin lainautunut joihinkin venäjän murteisiin asuissa honga, konga, konda – jälkimmäinen jopa edelleen komiin.
 

Lähteet

  • Sammallahti, P. 1988: Teoksessa Sinor, D. (toim.) Handbuch der Orientalistik. 8. Abt., Vol. 1, The Uralic languages: description, history and foreign influences, s. 553. Brill, Leiden.
  • Sadeniemi, M. ym. (toim.) 1951: Nykysuomen sanakirja. Ensimmäinen osa. WSOY, Helsinki.
  • Itkonen, E.; Kulonen U.-M. ym. (toim.) 1992: Suomen sanojen alkuperä 1. SKS, Helsinki.
  • Kulonen, U.-M. ym. (toim.) 1995: Suomen sanojen alkuperä 2. SKS, Helsinki.


(Kuvissa härkin eli hierin. Piirros on itse tekemäni, Siulasissa ilmestynyt. Valokuva jostain muualta.)